30.6.2014

Sateiseen sunnuntaihin - Grace of Monaco

Eilen kun sade masensi, lähdin katsomaan glamouria tihkuvaa Grace of Monacoa. Tyylikästä pukudraamaa, tällaistakin tarvitaan. Ja kyllä elokuvasta tullessa tuntuu kuin olisi askel ollut kevyempi ja sateesta huolimatta ilmakin kauniimpi.


Nicole Kidman on upea, ei siitä mihinkään pääse. Häntä on tässä elokuvassa arvosteltu paljonkin. En anna sen häiritä, vaan nautin hänestä täysillä. Ei aina tarvitse olla ylianalysoiva ja hakea vikaa kaikesta. Voiko sitä vain nauttia kauneudesta. Voi.



28.6.2014

Kesäinen Mozzarellasalaatti

Kyllähän italialainen keittiö tuottaa ne kerrassaan parhaat jutut. Otetaan vaikka herkkuni mozzarella, tuo valkoinen, mieto, pehmeä ja niin täyteläinen juusto.



Jamie Oliver oli keksinyt yhdistää mozzarellaan parmankinkun lisäksi persikoita ja minttua. Tämä salaatti kannattaa tehdä vain kun saat käsiisi todella meheviä ja kypsiä persikoita. Revi mozzarella ja kinkku käsin suupaloiksi ja paloittele persikka veitsellä.




Kastike tähän on sitruunainen oliiviöljykastike. Suhteessa kaksi ruokalusikaalista sitruunamehua ja viisi hyvää oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 


Viinisuositukseni tälle salaatille on rosee. Esimerkiksi Torres Santa Digna Cabernet Rose toimii erinomaisesti etenkin lämpimänä hellepäivänä.

25.6.2014

hope in a jar

Philosophy kosmetiikkasarja on Suomessa uusi, olen odottanut vanhan kasvovoiteen loppumista, jotta saisin hyvän syyn tarttua hope in a jar -voiteeseen. Tänään se tapahtui. Ja koska myyjä oli taitava sain kasan näytteitä mukaan.


Puhdistuksen jälkeen kokeilin näytteiden kuorintaa. Kuorintaan, microdelivery peel kit -tuotteeseen kuuluu kaksi vaihetta. Kertakaikkisen tehokas kuorinta, en muista milloin ihoni olisi tuntunut yhtä kirkkaalta ja puhdistetulta. Kuorinnan jälkeen sipaisu seerumia pikkuriikkisestä pipettipullosta, when hope is not enough. Ja viimeistely voiteella, hope in a jar. Mahtavan hoidettu ja pehmeä iho.

Mariko Morin monumentaalisia veistoksia


Mariko Morin ensimmäinen näyttely Pohjoismaissa on nähtävillä Galerie Forsblomilla.





"The sculpture series of “Renew” follows the Möbius form. It reflects the common faith of the existence from the primal particles to the multi-universe, the never-ending circulation of the life and death. Every existence renews its life. There is no beginning or end.
The exhibition “Renew” reminds our common faith of endless renewal of its energy. I would like to share perceptions, which may lead us to understand a meaning of our existence." –Mariko Mori

Jotain vangitsevaa on näissä monumentaalisissa veistoksissa. Näetkö alkua tahi loppua?









19.6.2014

Kepeä silkkipusero

Haeskelin jo pidempään kaavaa kesäiseen ja kepeään toppimaiseen puseroon. Olipas vaikeaa löytää sopivaa. Toukokuun Burdassa 5/2014 tuli vastaan mekon kaava, jota sitten päätin soveltaa.


Kankaaksi löysin silkin, joka on hieman kreppimäinen ja äärimmäisen hyvin laskeutuva. Tein helmasta hieman kaartuvan. Hihojen, helman sekä pääntien liuhukkeen reunat huolittelin erittäin tiheällä ja kapealla siksakilla eli reunoissa ei ole saumoja. Valmiista puserosta tuli heti sellainen, että tiedän käyttäväni tätä usein.


17.6.2014

Rajapinnat Firskars Ruukissa

Pääsin tänään vierailulle Fiskarsiin, kohteena siellä oli Rajapinnat-näyttely Elise Simonssonin ja lukuisten taiteilijoiden esittelemänä.

Näyttely on syntynyt hienona yhteistyönä. Sen tekijöinä ovat Fiskarsin Ruukin, Arabian Taideosaston ja Nuutajärven lasikylän luovat yhteisöt. Taiteijoita on siis paljon kuten myös tekniikoita. Näyttelyn kysymys kuuluu: Onko rajapinta vastakohtia ja erilaisuuksia – vai toimiiko se yhdistäjänä ja uuden synnyttäjänä?

Tähän olisin voinut liittää useitakin kuvia eri teoksista. Hurmaavin minulle oli Piitu Nykoppin nukkeinstallaatio  13/tusina.




Toisen kuvan liitän tähän Mustasta Salista ja keraamikko Riitta Talonpojan työstä Valon tila.




14.6.2014

Valkosuklaa-mansikka-raparperitorttu

Tässä kesäherkku mansikoiden ja raparperin ystäville. Valkosuklaa kruunaa maut.

Olen taltioinut ohjeen kauan sitten Allt om Matin välissä olleesta Svensk Smörin esitteestä.






Pohja:
100g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1,25dl sokeria
4 kananmunankeltuaista
 Pohjan päälle:
100g valkosuklaata sulatettuna
Raparperihilloke:
350g raparperia paloina
1,5-2 dl sokeria

Koristeluun:
1l mansikoita

Tarjoiluun:
kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä

Tee pohjataikina. Sekoita voi, jauhot ja sokeri ryynimäiseksi. (Itse käytän konetta). Lisää kananmunankeltuaiset. Anna taikinan tasaantua kylmässä 30 min.
Keitä raparpereista ja sokerista hilloke. Anna jäähtyä.
Laita uuni 200 asteeseen. Kaulitse taikina irtopohjavuoan pohjalle (24cm). Paista pohjaa noin 15 min. Anna jäähtyä.
Sulata suklaa ja levitä sulanut suklaa jäähtyneen pohjan päälle. Odota että suklaa jähmettyy ainakin vähän.
Levitä sitten raparperihilloke ja sen päälle mansikat.




10.6.2014

Marimekko + Kiasma = Kimpassa

Kimpassa-näyttely tuo yhteen Marimekon suunnittelijoita sekä Kiasman kokoelmataiteilijoita. Kiinnostavaa ainakin minulle, joka pidän sekä käsitöistä että nykytaiteesta.

Eniten minua puhutteli Tuuli Pöyhösen räsymattotyö nimeltään Kaksivuotinen. "Räsymatto on elämän symboli. Kutoessani kiedon itseni samalla vuosituhantiseen tekstiilin historiaan, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin nykytaiteen kanssa."

Mattoon on kudottu viesti Love More.




8.6.2014

Pimpinella eli juhannusruusu






Huumaava tuoksu ilahduttaa suvessa kulkijaa. Alkukesän aikaan tuoksut ovat raikkaimmillaan ja voimakkaimmillaan.

Pensaat - sireeni, orapihlaja, pihlaja ja tuo hauras juhannusruusu - hohtavat valkoisuutta. Oi suveni valkoinen.

Mac Eyeshadow - Dame Edna

Jokin aika sitten Macilla oli luomivärisetti, joka oli saanut innoituksensa Dame Ednalta. Pakkaus on ehkä mauttomin Mac-pakkaus ikinä, mutta onhan se hupaisa.


Mutta en tätä settiä tokikaan ostanut pakkauksen vuoksi.  Vaan itse värien, joita olen nyt käyttänyt ahkerasti sillä ovat olleet juurikin oikean väriset. Varsinkin kun vaaleampaa on sekoittanut keskimmäiseen vähän tummenpaan.



4.6.2014

Suosikkikaavani

Tästä kaavasta on tullut selkeä suosikkini. Kun pari vuotta sitten aloitin ompelemisen uudelleen vuosien tauon jälkeen, tein ensimmäisen paidan juuri tällä kaavalla ( Burda 6/2011).


Malli on vähän laatikkomainen mutta rypytystensä ansiosta paidasta tulee sopivan naisellinen. Kangas ratkaisee todella paljon. Henkäyksen kevyt ja ohut silkin/puuvillan sekoitus on tähän erinomainen valinta. 


Lopputulos näyttää tältä.


1.6.2014

Taidehallissa Heikki Marila: Kukkia ja perkeleitä

Taidehallissa on esillä yksi kevään kiinnostavimmista näyttelyistä - Heikki Marilan retrospektiivi. Seinällä lukee näin "Raamatullisia aiheita, omakuvia, hollantilaisista 1600-luvun asetelmista ammentavia kukkamaalauksia, lähiöiden karttoja - Heikki Marilan tuotanto 20 vuoden ajalta on laaja. Marila tarkastelee valtaa ja sen instituutioita kriittisesti ja tarkkasilmäisesti, usein ironian keinoin."

Pinnat ovat todella suuria ja vaikuttavia. Taidehallin isot seinät tekevät näille oikeutta. Marila maalaisi kuulemma suurempiakin, mutta ei löydä riittävän isoja tiloja.



HS:n arvostelu ja taiteilija Heikki Marilan omat sivut.

Confettikynnet

Kokeilin jotain muuta kynsiin tällä kertaa. Näitähän voisi kutsua myös linnunmunakynsiksi, mutta joo confettikynnet taitaa olla jotenkin juhlavampi.

Pohjalle värilakkaa Max Factor "Heavenly Parme" ja päälle L'oréal "Confettis".