Viserrystä - Twitter

Ulkona kuuluu melkoinen viserrys. En ottanut ääninäytteitä, mutta linnut ovat liikkeellä. Niin pieniä, ettei niitä edes näe. Yksi harakka tyrkytti itseään kuvattavaksi, mutten ottanut, eihän harakka ole visertäjä.

No juu Twitter. On se ihmeellinen paikka, lisää suosiotaan suomalaisten keskuudessa hurjasti. Viime syksynä yli puoli miljoonaa käyttäjää. Olen itse siellä toistaiseksi enemmän seurailija kuin kaksisuuntainen vaikuttaja. Mutta sekin on mielenkiintoista se. Olen yrittänyt löytää kiinnostavia ihmisiä ja tietysti myös työni vuoksi seuraan joitain yrityksiä. Mutta siis täysin aloittelija. Silti se mielestäni kannattaa.

Kiitos myös siirtymiseni julkisen liikenteen kuluttajaksi, sillä se antaa aikaa lueskella twiittejä. Oscarien jakoa seuranneet kommentit ja kuvat vaikkapa aamubussissa olivat hyvin kiinnostavaa luettavaa. Kaatuipa jopa Twitter sinä aamuna.

Kirsi Piha kirjoitti hyvän Twitter-ABC:n omista kokemuksistaan ja tietty Tuomas Enbusken.
http://www.slideshare.net/EllunKanat/kesa-twitterissa-ja-mita-siita-opin-111013#

Sininen helmineule

Pieni pakkomielle oli löytää lankaa. Ne jotka neulovat tuntevat tämän sairauden. Kun on edellinen työ on pikkuhiljaa päättymässä, iskee jo himo uuteen. Huh. Löysin kuin löysinkin täydellisen sinisen.

 

Langaksi valikoitui Rowanin silkin ja villan yhdistelmä. Pehmeä lanka, jota on erittäin helppo neuloa. Mallin löysin Suuren Käsityökerhon lehdestä 9/2012, 26 Rusettijakku. Tosin päätin olla tekemättä tuota rusettia tähän.

Neulepinta näyttää tältä. Helmineuleesta tulee mukavan kolmiuloitteinen.

Ja itse jakku näyttää tältä. Se on siis jo valmis. Pari viikkoa meni, mutta joo aika ahkerasti neuloinkin.

Tapaus Kaspar Hauser

Kuulun niihin onnellisiin, joka tajusi hankkia lipun ajoissa ja sai sellaisen. Nimittäin Q-teatterin Kaspar Hauser on noussut tapaukseksi. HS ylistää esitystä edelleen 29.3. ja sanoo esityksen muotoutuvan Y-sukupolven kulttikokemukseksi. Raadollisesti kerrottakoon että itse kiinnostuin teoksesta ensin lähinnä siksi että siinä yhtä päärooleista esittää Eero Ritala. Hän nyt vaan sattuu olemaan tämän hetken miesnäyttelijöiden aatelia. Nousi vanhojen suosikkieni rinnalle ja jo miltei ohi aiemmassa Q-teatterin esityksessä Häiriötekijä.

En ryhdy tässä nyt teatterikriitikoksi. Kirjoituksia näytelmästä on netissä niin paljon. Katso vaikka suosikkikulttuurisaittini Skenet. Lainaan tähän myös HS:n Suna Vuorea. "Parhaillaan Q-teatterissa esitettävä Kaspar Hauser on julistettu sukupolvinäytelmäksi ja jonkinlaiseksi teatterin hipsterimanifestiksi. Ei vähiten siksi, että tekijät itse markkinoivat esitystään Y-sukupolven tarinana. Aiheensa puolesta Kaspar Hauser onkin sitä: ironisesti virittynyt katsaus näköalattomaan puberteettiin jämähtäneisiin kolmekymppisiin."

Kerron oikeastaan ajatuksistani teatterista. Suurena elokuvan kuluttajana ja rakastajana, teatteria ihailen sen ainutlaatuisen kaksisuuntaisuuden takia. Se kun näyttelijä katsoo juuri sinua ja puhuu juuri sinulle, tapahtuu vain teatterissa. He ovat olemassa sinulle niin lähellä, ettet voi jäädä vaille puhuttelevuutta. Tämä siis hyvissä teattereissa ja niissä näytelmissä, jotka muodostuvat "suuriksi". Vaikka laitosteatterit ovat monella tapaa arvokkaita, niin kyllä itse löydän "suuret" näytelmät Q-teatterista, Ryhmäteatterista tai Komista. Toki poikkeuksiakin on.

Yleensä käyn teatterissa ystävien kanssa. Se vaatii aina vähän säätöä, sillä päivän löytäminen on haasteellista. Nyt päräytin hankkia lipun vain itselleni. Olin ensimmäistä kertaa teatterissa yksin. En halunnut missata tätä näytelmää enkä jaksanut säätää. Suosittelen. Oli muuten mielenkiintoista todeta paikalla, että normiteatteriväen (lue keski-ikäiset kulttuuritädit ja -sedät) sijasta teatterin valtasi 18-30-vuotiaat. Raikasta. Istuin siellä sitten kahden poikani ikäisen kundin välissä ja katselin kohtauksia, jotka muistuttivat minua osittain pojastani.

Ja kyllä Eero Ritala katsoi minua, ainakin minusta tuntui siltä. Kiitos siitä.

Kuulen ääniä - Go Wolf: Voices

Musiikkia. Moodia. Sunnuntai. Tässä kooste muutamasta suosikista, jotka soivat nyt ja usein muulloinkin.


Kitsuné Maison kokoelmat: 15 Songs
Go Wolfin Voices poimintana tältä muutenkin mainiolta koosteelta. Se tuli vastaan Spotifyssa.
" I woke up in the middle of the night hearing voices..."

 Calvin Harris: 18 Months
 I Need Your Love, toimii, toimii.

Chris Isaak tulee mukaan ihan Wicked Gamen takia. Sillä siitä kuulin upean version Parra for Cuvalta. Isaakin biisit olivat yhdeksänkymmentäluvulla elokuvissa, ainakin David Lynch  käytti usein Isaakin loistavia biisejä.

Kun pitää saada energiaa - presen teko Musen tahtiin on esimerkiksi erittäin toimivaa.
Muse: The 2nd Law

Kaikki Kentiltä, mutta tämä taisi olla ensimmäinen johon tykästyin. Ja sinne on jäänyt. Aina uutta levyä odotellessa.
Kent: Hagnesta Hill

Ja vielä bändi, joka on lumonnut täysin. Uusin levy heiltä.
Morcheeba: Head Up High.

Digiajan muotokuvia

Sami Lukkarisen muotokuvamaalauksia Facebookin profiilikuvista voi käydä tutkailemassa Gallerie Forsblomissa. Ne ovat nerokkaita kookkaita pikselikuvia.

Läheltä katsottuna teoksissa näkyy vain värikentät, mutta kauempaa katsottuna niissä erottaa ihmisen kasvot. Efekti on kiinnostava. Väripinnat ovat herkullisia.

Tekstuuri on läsnä vain kun katsot töitä paikan päällä, sitä ei näe kuvista. Mutta tässä silti pari.

Lemmikinsininen

Sinisenkaipuu minussa heräsi. Lemmikinsininen tuo pehmeä, mutta intensiivinen sävy.  Nyt mennään catwalkin kautta, sillä sieltä tämä löytyi. Kaikki Fausto Puglisin kevään mallistosta. Ja yhdistettynä mustaan sekä valkoiseen, oikeastaan juuri muuta ei tarvita.

Uusi Pantone on 2995 U.